Ketä kiinnostaa sote-rahoituksen periaatteet tai alijäämänkattamisvelvoite? Ei ketään. Tavallisia ihmisiä kiinnostaa, onko jokaisella mahdollisuus päästä laadukkaan hoidon pariin ja saako hoitoa oikea-aikaisesti. Ihmisiä kiinnostaa, missä terveyskeskukset, hammaslääkärit ja neuvolat sijaitsevat ja mitä hoito maksaa.

Suomessa valitaan huhtikuun aluevaaleissa uudet päättäjät hyvinvointialueille. Hyvinvointialueet ovat nyt toimineet 2 vuoden ajan, ja alku on ollut töyssyistä. Lehdistä on saatu lukea alueiden talousvaikeuksista, hyvinvointijohtajien massiivisista palkkapusseista ja monimutkaisista rahoituskuvioista. Tämä saattaa osaltaan etäännyttää sote-päätöksenteon kauas tavallisen ihmisen arjesta. Tavallista kansalaista kiinnostaa teknisten talouskiermuroiden sijaan se, että terveydenhuolto pelaa ja hoitoon pääsee kun on tarve. Vieläkö joku muistaa, että sote-uudistusta lähdettiin tekemään ensisijaisesti kansalaisten hyvinvointierojen tasaamiseksi, ei leikkausten ja säästämisen ilosta.

Sote-politiikan jargon ei ulotu vain talouspuheeseen, sillä terveyskeskusten paikoistakin päätetään osana “palveluverkkosuunnitelmia”, ja päätökset tuodaan valmiina paketteina aluevaltuustoihin leimattaviksi. Historian ensimmäisissä aluevaaleissa vuonna 2022 äänestysprosentti oli 47,5 %, eli harvempi kuin joka toinen äänioikeutettu käytti vaaleissa ääntään. Pelkään, että näissä vaaleissa äänestysprosentti laskee entisestään, sillä moni vaaliteltoilla vieraileva ei tunnu edes tietävän kevään kaksoisvaaleista. Kuinka tavallisen kansalaisen olisi tarkoitus innostua sote-päätöksenteosta, jos valtuustosalissa ei päästä tekemään kumileimasimena toimimisen ohella edes politiikkaa? Sote-päätöksentekoon tarvitaan enemmän tarttumapintaa ja yhteyksiä tavallisten ihmisten arkeen. Politiikan pitäisi olla kansalaiselle lähellä, mutta liian usein päätöksenteko jää etäiseksi ja vaikeaselkoiseksi.

Hyvinvointialueiden taustalla vaikuttava rahoitusmatematiikka selittää syyn hyvinvointialueiden nykyiselle talousahdingolle ja sille, miksi sote-alueilla puhutaan aivan liian vähän itse sote-asioista (ja enemmän rahoituskiemuroista): hyvinvointialueilla on hyvin vähän mahdollisuuksia vaikuttaa itse omaan taloustilanteeseensa ja samalla palvelujen järjestämiseen. Lakisääteiset palvelut pitäisi turvata, mutta samalla säästettävä useampi sata miljoonaa euroa parin vuoden aikana.

Jotta politiikka saataisiin takaisin sote-politiikkaan ja hyvinvointialueet päättämään omista asioistaan, olisi siis ensin siivottava sote-jargonhirviöt pois päätöksenteon tieltä. On siis aika:

• Päästä irti valtiovarainministeriön ikeestä maakuntaveron avulla.
• Tehdä loppu maan hallituksen tekemille sote-palvelujen leikkauksille, joista alueille jää käteen vain haukut ja lieveilmiöt (ei edes niitä säästöjä!).
• Kohdentaa sote-rahat hyvinvointialueille, eikä yksityislääkärien Kela-tukiin.
• Antaa alueille enemmän aikaa uudistamiseen, vähemmän paineita alijäämän kattamiseen epärealistisella aikataululla.

Saa nähdä, ehkä vielä joskus Varhan kokousten livestriimiäkin jaksaa katsoa enemmän kuin nykyiset 10 ihmistä, mikäli jatkossa päästään puhumaan muustakin kuin alijäämänkattamisvelvotteista.