kesä Raisionjoella

Ilmaston lämpenemisen hidastaminen on yhteiskunnan, ei yksilön asia

YK:n alainen kansainvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC julkaisi maanantaina raportin, joka oli karua luettavaa: yli 6000 tutkimukseen viittaava raportti kokosi yhteen ne kauheudet, jotka maailman keskilämpötilan nouseminen jo 1,5 asteella voisi maapallollemme aiheuttaa. Raportti muistutti kuitenkin, että ilmaston lämpenemisen hidastaminen on vielä mahdollista, jos päättäjät tekevät rajuja leikkauksia päästöihin lähivuosina.

Raportin julkaisun yhteydessä uutissivustojen kommenttikentät ja sosiaalinen media täyttyivät perinteisistä ihmettelyistä: miksi meidän suomalaisten pitäisi muuttaa elintapojamme, kun suurimmat Kiinan kaltaiset saastuttajat aiheuttavat valtaosan maapallon päästöistä? Yhtä hyvin me nuoret voisimme kysyä teiltä keski-ikäisiltä ja vanhemmilta: miksi meidän nuorten tulisi muuttaa elintapojamme, kun te olette jättäneet meidät ilmastonmuutoksen maksumiehiksi? Voisimme kysyä, missä kiinalaiset olivat, kun Itämeremme pilattiin tai kuinka lihankulutus kasvaa vuosittain, vaikka yhä useampi nuori elää kasvissyöjänä. Sen sijaan muistutamme, että ilmastonmuutoksen hidastaminen vaatii yhteistyötä, innovaatioita ja rohkeutta kieltämisen ja syyttelyn sijaan.

Missä kiinalaiset olivat, kun Itämeremme pilattiin?

Ilmaston lämpenemistä ei hidasteta yksilöiden vaan yhteiskunnan toimesta. Kun tähän asti vihreä politiikka on ollut liberaalia yksilön vastuun korostamista, meillä ei enää ole aikaa tai varaa vastaavaan. Me suomalaiset olemme mukavuudenhaluisia nautiskelijoita, eikä mukavuuksista luopuminen tapahdu ilman pakkoa. Yhteiskunnan on rajoitettava yhä kasvavaa nautiskelunhaluamme ennen kuin on liian myöhäistä.

Yhteiskunnan vastuullisuus ilmastoasiassa tuo mukanaan myös tasapäistävän vaikutuksen ⎯ kun tällä hetkellä vihreä elämä on lähinnä vakavaraisten etuoikeus, yhteiskunnan puuttuminen toisi osallistumisen myös vähävaraisten ulottuville. Kun maataloustukia jaetaan yhä enemmän kasvisruuan tuotantoon, kasviproteiinien hinta laskee ja niiden ostaminen on mahdollista yhä useammalle suomalaiselle. Kun rataverkkoa kehitetään, yhä useampi maaseudulla asuva voi harkita matkustavansa osan matkastaan junalla auton sijaan. Toisaalta yhteiskunnan vastuu liittyy nimenomaan suuriin kokonaisuuksiin, kuten ympäristön kannalta haitallisiin yritys- ja verotukiin puuttumiseen, hiilinielujen lisäämiseen ja energiapolitiikan uudistamiseen.

Kun seuraavan kerran kuulet puhuttavan ilmastonmuutoksesta, älä ulkoista syitä ja ratkaisuja Kiinaan vaan pohdi, kuinka me suomalaiset voisimme tehdä parhaamme ilmaston lämpenemisen hidastamiseksi. Meidän ei tulisi nähdä nykytilannetta vain taakkana vaan pohtia, kuinka me suomalaiset voisimme esitellä maailmalle ratkaisu- ja innovaatiokykyämme, vihreitä arvojamme ja yhteistyökykyämme. Aikuinen, älä ole nuoren ilmastovihollinen, ole sankari.

 

melontaa Raisionjoella
Ilmastonmuutoksen torjuminen on yhteiskunnan vastuulla. Yksilöiden kulutustottumusten muuttamisen vaatiminen on hidasta ja tehotonta, minkä takia yhteiskunnan tulee kantaa vastuu muutoksesta.

 

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.